Etusivu     |    Yritys     |     Palvelut     |     Yhteystiedot    |    Nelios in English
Ajantasaista ammattitaitoa

Peruskirjanpidon pyörittäminen tuskin onnistuu sinulta yhtä hyvin kuin meiltä, ammattilaisilta kirjanpitäjiltä. Ja vaikka taitosi olisivatkin samalla tasolla, yrityksesi tuskin kannattaa investoida laajoihin taloushallinnon järjestelmiin.
 
Auktorisoidun tilitoimiston osaaminen, järjestelmät ja toimintamallit on tarkastettu.  Taloushallintoliiton jäsenenä takaamme, että palvelumme on jatkuvaa ja vastuuvakuutuksemme on kunnossa.  Taloushallintoliitto valvoo, että tilitoimistostamme löytyy ajantasaista ammattitaitoa ja että toimimme hyvän tilitoimistotavan mukaisesti. Jo auktorisointi edellyttää, että toimintamme on tiukasti lain mukaista ja että uudet säännökset huomioidaan hyvissä ajoin ennen niiden voimaantuloa. 
Voit aloittaa taloushallintosi ulkoistamisen niin, että teetät aluksi esimerkiksi liikekirjanpidon ja palkanlaskennan meillä. Voit pitää osan toiminnoista itselläsi, esimerkiksi ostolaskujen maksamisen ja
laskuttamisen.  Näin säästät aikaa, vältyt kirjanpidon rutiiniongelmien pohtimiselta ja raportit tulevat ajallaan. Kun olet tyytyväinen tulokseen ja yhteistyö kanssamme sujuu hyvin, voit ulkoistaa lisää tehtäviä.    

Aikasi on kallisarvoista. Se tulee käyttää niihin töihin, joihin sinä olet erikoistunut!

Nelios Oy, Malminkaari 23 A, 00700 Helsinki - Puh. (09) 8754 635, Email: toimisto (at) nelios.fi
Nelios yrityksenä

Nelios Oy on vuonna 2005 perustettu  tilitoimisto.  Toimistomme on auktorisoitu vuonna 2009. Henkilökunnallamme on vankka laskentatoimen koulutus.  Pidämme tietomme ajan tasalla jatkuvalla kouluttautumisella. Käytämme Visma Fivaldin ja Heeroksen monipuolisia taloushallinto-ohjelmistoja. Näillä työkaluillamme voimme tarjota kirjavalle asiakaskunnallemme kattavat laskentatoimen palvelut.
Suurin osa asiakkaistamme on osakeyhtiöitä, mutta mukana on myös toiminimiä, yhdistyksiä ja asunto-osakeyhtiöitä. Asiakkaidemme toimialoja ovat mm. lakiasiat, kiinteistönvälitys, talonrakennus, korjausrakentaminen, IT-konsultointi, vaatesuunnittelu ja -valmistus, mainostoimistopalvelut, koulutuspalvelut, liike-elämän konsultointipalvelut, autokorjaamo,  verkkokauppa, kielikoulu, kengitys ja päiväkoti - tässä vain muutamia esimerkkejä.